Salibandyliiga 2009-2010

Ennakkoveikkauksia tulevasta kaudesta on tullut ulos netin jokaisesta tuutista, joten laitetaan omallekin nettipalstalle muutama rivi starttaavasta kaudesta.

Sijat 1-4 (aakkosjärjestyksessä)
Classic
Vahvuudet:
Tampereelle saatiin kaivattua leveyttä puolustajarintamalla kun Mika Savolainen, Kara Tilhe ja Simon Bichsel tanssivat kentällä Passo Peltolan oppien mukaan. Hyökkäykseen lisävoimaa tuo tamperelaisille tutut maalisepot Vänttinen ja Nyman sekä romuluinen Jussi Lehtinen. Kaivattua juoksuvoimaa tuo piippitestit rikkijuokseva Adrian Zimmerman, joka muuten voitti MM-2006 pistepörssin.
Uhkakuvia:
Muilla osastoilla kovia nimiä, mutta sentteriosasto pääsee heti suurennuslasin alle ja VM Virtasen takana odottaa paikka ottajaansa. Aikaisempina kausina Classic on vaikuttanut ajoittain varsin haluttomalta tekemään hommia omassa päässä, mikäli tähän ei tule poikkeusta niin kausi voi päättyä ennen aikaisesti. Maalilla Jussi Viitanen torjuu läheltä kaiken, mutta kaukovetojen eteen hyökkääjien kannattaa laittaa luita väliin.

Erä
Vahvuudet:
Hyökkäyspäässä löytyy valmiudet iskeä 10 maalia jokaisessa pelissä. Tolppien välistä löytyy loistava maalivahti ja puolustuksen kulmakivet jatkavat siitä mihin viime kaudella jäivät. Jos vielä Markus Bollström löytää edes 50% vanhasta vireestään (alkuvuodesta 2007 mielestäni paras pelaaja maailmassa) niin Mosan pojilla on edessä huikea kausi. Ajokoiraosastollakin on tungosta kun Otto Moilanen, Tom Strömsten ja Markus Huhtimo repivät, raastavat ja hankaavat. Penkin takaa löytyy nuori valmentajakaksikko, joka tekee hartiavoimin töitä joukkueen eteen ja tämä on näkynyt tuloksissa jo useamman kauden ajan.
Uhkakuvia:
Puolustuksesta löytyy taitoa, mutta ajoittain siellä kaivataan myös mikakavekarimaisia otteita. Viime kaudella oli alkukaudesta ikävä Mummo Ojalan pallon eteen heittäytymisiä ja Simon Riihelän pää edellä tilanteisiin menoa. Toivottavasti takki ei ole tyhjä aikaisemmilta kausilta kun töitä ollaan tehty niska limassa ja palkinnoksi ei ole tullut muuta kuin himmeämpiä mitaleita.

SPV
Vahvuudet:
Loistava kotiyleisö, jonka ansiosta joukkue hyökkää aina alamäkeen ja takakarvauksen ajan takaa puhaltaa myötätuuli. Jarno Ihme takaa sen, että omassa päässä ei helise ja hyökkäyssuuntaan löytyy taitoa ja luovuutta iskeä maaleja liukuhihnalta. Jos vielä Tuutsi Kiviranta innostuisi tällä kaudella jo runkosarjassa pelaamaan tosissaan niin lakeuden peliveljille on vaikea löytää pysäyttäjää.
Uhkakuvat:
Mikko Kohosen tilanne piirtää väkisinkin pienen kysymysmerkin. Toivottavasti ei joudu kiirehtimään laatikkoon palaamistaan, sillä maailman paras kärkikarvaaja tarvitaan ensi vuoden puolella täysikuntoisena. Puolustuksesta löytyy kokemusta Taneli Tiilikaisen ja Petri Mannisen johdolla, mutta selkeä liideripakki puuttuu. Nostaako Jyrki Holopainen itsensä seuraavalle tasolle ja ajoittaiset välähdykset muuttuvat tasaiseksi loistoksi. Jarno Ihmeellä on uusi tilanne kun ensimmäistä kertaa uralla vierellä onkin toinen huippumaalivahti, joka antaa painetta. Joko "Jape" pelaa entistäkin paremmin tai sitten kilpailutilanne kääntyy joukkuetta vastaan.

SSV
Vahvuudet:
SSV on jyrännyt vakuuttavasti jo kolmeen peräkkäiseen mestaruuteen. 28 edellistä pudotuspeliä ovat tuoneet 27 voittoa ja yhden rankkarikisatappion NST:lle. Nimilista on jälleen kerran vakuuttava ja kun valmentajavelho Mika Ahonen saa ruoskittua ryhmänsä kunnolla liikkeelle tulee jälki olemaan taas kerran murhaavaa.
Uhkakuvat:
Sentteriosasto on ainut, joka saa bloggaajan miettimään. Harri Forsten on loistava, mutta sen jälkeen joukkueesta ei löydy isokenkäisiä senttereitä. Jos Jukka Kinnunen saisi pelata ehjän kauden niin potentiaalia pelata isoja minuutteja löytyy.


Sijat 5-8 (aakkosjärjestyksessä)
Josba
Vahvuudet:
Joensuusta löytyy edelleen ainekset kolmeen kentälliseen, jotka oikein roolitettuina antavat varmasti ilon hetkiä Areenalle saapuville katsojille. Kaksi hyökkäävää kentällistä ja yksi, jonka tehtävänä on enemmän tai vähemmän hämmentää pakkaa. Tomi Ikonen maalissa nousee tällä kaudella koko salibandykansan tietoisuuteen ja lähes koko viime kauden sivussa ollut Tatu Väänänen on jälleen täydessä iskussa ja jälki tulee olemaan sen mukaista. Kannattaa myös seurata toisen Tatun (Eronen) otteita, jotka tulevat yllättämään vielä monet.
Uhkakuvat:
Muutaman avainpelaajan loukkaantuminen voi vesittää koko kauden. Alkukausi erittäin tärkeä itseluottamuksen kannalta ja varsinkin onnitumisia soisi nuorelle puolustajakalustolle, joka pystyy kyllä ottamaan ison ruudun pelaavassa kokoonpanossa.

Koovee
Vahvuudet:
Oli jo viime kaudella lähellä pudotuspelipaikkaa ja täksi kaudeksi valmentajakuvioita selkeytetty ja huhujen mukana takana erittäin onnistunut harjoittelukausi. Pelaajamateriaali laajentunut muutaman täsmähankinnan ansiosta ja kun maalilla Pekka Nieminen niin Koovee pelaa vielä keväälläkin.
Uhkakuvat:
"Nupia" ei kiinnosta entisenkään vertaa ja pallot eivät pysähdykään karhumaiseen olemukseen. Jos puolustajat eivät saa toimitettua palloja hyökkääjille niin maalipaikat jäävät vähiin. Outo tilanne ex-Gunnersille kun pitkästä aikaa muutkin kuin joukkueen omat pelaajat odottavat kaudelta menestystä.

Oilers
Vahvuudet:
Viime vuosien suunnitelmallinen junioritoiminta on näyttänyt, että se tuottaa hedelmää. Viime kaudella eväät riittivät runkosarjassa pitkälle, mutta pudotuspeleissä tiukat matsit kääntyivät viimeisten minuuttien aikana Erälle. Joni Niiranen ja Markus Olkkonen pitävät huolen siitä, ettei kaikki vastuu ole junnujen niskoilla vaan ratkaisuvoimaa löytyy myös kokeneemmilta pelaajilta. Mikko Alanko jatkaa hyviä otteitaan ja tekee puolustajien pelaamisen helpoksi.
Uhkakuvat:
Kun puolustuksesta katoaa Vehkaoja, Kavekari, Kirjonen niin se ei yksinkertaisesti voi olla näkymättä. 

TPS
Vahvuudet:
Ray Backmanin luoma taktiikka pohjusti viime kaudella monta voittoa ja vaikka ykköskenttä lähtikin muille maille niin täytyy muistaa, että myös kakkoskentällinen ratkoi pelejä kun turkulaiset seilasivat runkosarjassa sijalle 2. Lisäksi kun verkkoa vartioi boheemi Markus Suntila niin palloseuralta löytyy kaksi tukipilaria (taktiikka ja huippuveskari) joiden varaan rakentaa.
Uhkakuvat:
Jos kukaan ei uskalla hypätä ykkösketjun jättämään aukkoon niin "Hunajata" kaikuu aivan liian harvoin tyhjyyttään ammottavalla hallilla.

Sijat 9-14 (aakkosjärjestyksessä)
AC HaKi
Vahvuudet:
Viime kauden tehokkain ylivoima jauhaa edelleen tehokkaana. Siihen päälle teräviä vastaiskuja ja räkämaaleja niin Tiksin hallissa on taas kaikilla mukavaa.
Uhkakuvat:
Valmentajatilanne erittäin haasteellinen ja mielenkiintoista nähdä millaisella ilmeellä HaKi pelikentille ilmestyy. Iso kysymysmerkki löytyy myös maalinsuulta, mutta perinteisesti HaKissa on aina ollut huippuveskarit, eiköhän sieltä tälläkin kaudella sellainen löydy.

Happee
Vahvuudet:
Junnumestaruuksia on sadellut Suomen Ateenaan liukuhihnalta, joten sen on alettava näkymään jo miestenkin sarjassa. Lasse Riitesuo takaa sen, että maaleja syntyy ja kun junnut hoitavat omat ruutunsa niin hirvilauma tuulettaa varmasti enemmän pisteitä kuin viime kaudella.
Uhkakuvat:
Jos elää harhakuvissa, että junnumestaruudet tuovat jotakin Salibandyliigassa niin pudotus todellisuuteen on kova. Jos Jyväskylässä uskotaan rehelliseen työntekoon niin tulevaisuudessa Monnarilla pelataan pudotuspelejä.

Nokian KrP
Vahvuudet:
Vasempaan laitaan löytyy Henri Johansson ja Lasse Salminen, jotka takaavat sen, että verkko heiluu kentän molemmissa päädyissä. Puolustuksesta löytyy tarvittavaa taitoa rakennella hyökkäyksiä, mutta riittääkö moti?
Uhkakuvat:
Joukkue vaikuttaa köyhän miehen Classicilta. Mikäli pelaajia ei kiinnosta oman maalin varjeleminen niin kyyti voi olla ajoittain todella kylmää. Huippuyksilöt tekevät kyllä paljon pisteitä, mutta silti +/- sarake saattaa näyttää pakkaslukemia.

NST
Vahvuudet:
Jakke Rantala pitää pelin yksinkertaisena ja osaa motivoida ryhmänsä oikein tärkeillä hetkillä. Arto Vainikainen rymistelee itselleen lisää ihailijoita ja Ilari Heikkinen ottaa liiderin roolin puolustuksessa.
Uhkakuvat:
Materiaaliltaan tasaista massaa, mutta samalla se myös vahvuus. Pelaa varmasti taistellen ja loppuun asti yrittäen, mutta kun taas kerran parhaat pelaajat ovat lähteneet niin se ei voi olla näkymättä.

OLS
Vahvuudet:
Karo Kuussaari saanut rakentaa oman näköisensä joukkueen rauhassa divarissa, jossa jälki oli todella vakuuttavaa. Puoli Suomea on taas koluttu tyhjäksi pelaajista, joten kunhan äijät vaan oppivat liigan tavoille niin varsinkin kotikentällään OLS tulee olemaan kova.
Uhkakuvat:
Jos alku ei lähdekään rullaamaan hyvin niin matkat Oulusta vieraspeleihin tuntuvat entistäkin pidemmiltä ja nopeasti pimenevät illat ahdistavat enemmän ja enemmän.

Trackers
Vahvuudet:
Sopiva hulluus tekemiseen ja joukkueen eteen uhrautuminen on vienyt Jäljittäjät pudotuspeleihin jo monesti. Isot pelaajat osaavat vääntää kulmissa hyvin ja ovat maalin edustoilla kuin kotonaan.
Uhkakuvat:
Nyt lähti Savolainen ja Lehtinen. Toisaalta aikasemminkin virta on pääosin vienyt pelaajia pois ja silti voittoja on tullut enemmän kuin tappioita. Kuitenkin "Savo" oli ehkä se kaikkein isoin lenkki hämeenlinnalaisille, joten tällä kertaa menetykset tuntuvat pahemmin kuin koskaan.

EJ81

Comments

lkjfalksjd lak hgs, 2009-10-23

Your commentlkjdsgh alsh dglha sdgllshd gö

Add a comment

*Obligatory

Your comment has been sent

Esa Jussila

Latest postings

Archive

TwistCutGalleryTwistJr